AVOIMET OVET

AVOIMET OVET

AV-Stadi avasi ovensa hakijoille ja muille vierailijoille 27.1.2016. Paikan päältä löytyi monipuolinen kattaus kaikkea AV-alaan liittyvää tekemistä. Vierailijoille esimerkiksi tarjottiin mahdollisuus tutustua pimiöön ja green screeniin. Myös opiskelijatöitä oli näytillä, joihin kuului muun muassa henkilökuvadokumentteja, valokuvia, animaatioita, maalauksia sekä tuotantonäyttely. Myös opiskelijoiden kehittämiä pelejä pääsi kokeilemaan. Päivän aikana pidettiin myös kaksi opon infotilaisuutta, joissa kerrottiin hakuprosessista ja perustietoa koulusta. AV-Stadilla oli myös joukko opiskelijoista koostuvia oppaita, jotka kierrättivät vierailijoita ja kertoivat samalla alasta ja koulusta itsestään. Vierailijoiden joukkoon mahtui niin alasta kiinnostuneita hakijoita kuten myös sellaisia, jotka eivät alaa niin omakseen kokeneet. Myös vinkkejä jaettiin alasta kiinnostuneille ja heitä pyrittiin kovasti kannustamaan tulevaa

Oma ryhmäni, digitaalinen viestintä, myös osallistui avointen ovien järjestämiseen omalta osaltaan. Suunnittelimme kaikille linjoille omat infoflaierinsa, joita jaettiin opoinfoissa. Itse tapahtumapäivänä osa digitaalisen viestinnän opiskelijoista oli vastuussa eri pisteistä avoimissa ovissa, esimerkiksi pitämässä vahtia, että animaatiot pyörivät luokissa miten pitääkin. Toinen osa taas kierrätti vierailijoita koululla, itse kuuluin tähän porukkaan. Oli mielenkiintoista keskustella mahdollisten tulevien opiskelijoiden kanssa ja antaa pieniä vinkkejä, joista itselleni olisi ollut hyötyä esimerkiksi pääsykokeissa. Kokemus oli kaiken kaikkiaan positiivinen.